Crooked Roulette eli kotioloissa Roki on vähän sellainen laiskanpulskea tapaus. Superkiltti kyllä, mutta ratsastettaessa ei aina viitsisi liikkua eteenpäin kunnolla. Onneksi kilpailuissa se sitten herää päiväuniltaan...
Tosiaan, hoitohevosena Roki on ikiluotettava ja sopisi aloittelijoillekin. Se toimii kuin ajatus ja kaiken lisäksi se on äärimmäisen kärsivällinen. Sitä ei haittaa pitkät letityssessiot tai muu puunaus, sillä Rokilla ei tunnu olevan koskaan kiire mihinkään. Paitsi sitten kun pitäisi kuolaimia ottaa suuhun, voi ilmaantua tiettyä vastustelua. Kuolaimethan tietävät työntekoa! Satulankin kanssa se saattaa pullistella. Kaikki on tsekattu miljoonaan kertaan, ettei minkään pitäisi sattua, niin että kai se vain sitten on pelkkä pinttynyt tapa.
Se, joka sanoi ettei ratsastus ole urheilua, on vajaa päästään ja pitäisi panna ratsastamaan Rokilla kentälle. Jestas, että hevonen voikin olla nihkeä liikkumaan! Sitä saa punnertaa eteenpäin eikä se sittenkään oikein kulje. Ratsastajalla on enemmän hiki kuin hevosella. Muiden hevosten liikkuminen samalla kentällä saa Rokiin kuitenkin vähän eloa ja sillä tavalla sitä enimmäkseen treenaillaankin: porukassa. Sen sijaan maastossa se on ihan eri hevonen. Pomminvarma edelleen, ei sitä mikään hetkauta, mutta kulkee eteenpäin tosi kivasti ja ihan ilman patistelua.
Kisoissa ei aina uskoisi millainen Roki on kotona tai päinvastoin. Siellä löytyy liikettä eteenpäin, välillä vähän muihinkin suuntiin. Sinänsä se edelleen on luotettava ja varma ratsu kisoissakin, mutta saattaa vähän innostua ja heittää muutaman pukin tai jotain. Jos näihin ei ole varautunut, voi hyvinkin päätyä kentän pintaan. En tiedä, kumpi niistä (sinänsä harvoista, mutta ikimuistettavista) tapauksista on ollut enemmän ihmeissään, Roki vai ratsastaja. Mutta niin kauan kuin ratsastaja pysyy satulassa, eikä se ole vaikeata, ratsuna on erinomainen kisahevonen, jolla on supermukavat askellajit. Niitä tuomaritkin arvostavat.
Astutus-PVM | Tamma | Varsa |
---|---|---|
02/2025 | Rockababe Darling 2702 | o. Crooked Croupier 2702 |
02/2025 | Malayan Krait Ion | t. Red River Krait 2702 |
PVM | Laji | Luokka | Järjestäjä | Tulos |
---|---|---|---|---|
31.8.22 | ARJ Cup | Juoksukäynti (TWH) | Ljóma | 4/20 |
Bottom Dealer Ion 160 cm, m |
Full House Ion 157 cm, rt |
Hold'Em Ion 157 cm, trn |
Belfalas Gambler 156 cm, m |
Kuro Kangae |
Come What May | ||||
Henriette Ion 158 cm, lkko |
Belfalas Medhros | |||
Harriet Ion | ||||
Tijuana's Never Clever 156 cm, rt |
Ballard BRN 153 cm, rt |
MD Allen Tango (kad.) | ||
Baroch BRN | ||||
Modesty Blaise RDN 152 cm, prt |
Berucht BRN | |||
Belfala's What Is Love | ||||
CHR Gracie Hart 161 cm, m tob |
CHR Hartigan (kad.) 160 cm, rt tob |
Harvard BRN 160 cm, mpäis tob |
Harmlet J15 | |
Fancy Belfast | ||||
Ayanced AGA (kad.) 158 cm, rt |
Aces Dawson (kad.) | |||
Silmarillion WHAT | ||||
Tijuana's Sacred Heart (kad.) 161 cm, m tob |
Tijuana's X-Wing 160 cm, rt |
Millenium Falcon | ||
Love Is In The Air | ||||
Puff And Bunny BRN 155 cm, m sab |
Cremon v. Rack | |||
Aces Diamond Rio (kad.) | ||||
Solitaire Ion 152 cm, vkko |
Affect Ion 154 cm, rt sab |
Freedom Ion 156 cm, rt sab |
Free Roads Ahead 154 cm, mpäis |
Free To Go EVM |
Lady Roadster EVM | ||||
Meek's Lady Viola 158 cm, rt sab |
Darkest Shade EVM | |||
Meek's Lilac Blossom EVM | ||||
Alert BRN 152 cm, rt tob |
Actually Oval 155 cm, m tob |
Shippernhorn EVM | ||
Rainèrstam EVM | ||||
Anxiety X 155 cm, rt |
Doz EVM | |||
Settler EVM | ||||
Gambelle Ion 153 cm, cre |
Tijuana's Psychobilly 154 cm, vkko |
Tijuana's Jimmy The Exploder 155 cm, vkko |
Nonstance Bloed | |
Silmarillion WHAT | ||||
Ayer Golden Blaze 152 cm, vkko |
Golden Tricker EVM | |||
Floppy's Editha | Who's Gambling Ion 152 cm, cre |
Who's The Man GA 152 cm, vkko |
Merrie Mission EVM | |
Who's That Girl EVM | ||||
Roulette BRN 153 cm, vkko |
Gurmudgeon Guerrero | |||
Milana |