 |
 |
 | |
Raalan Patruuna VH13-018-0169 |
 © Jenny K / vapaasti kopioitavaa |
|
LuonnePatua tulee paljon vertailtua Kiljuseen, meidän perche-oriin, joka kirjoittamishetkellä on yhdessä Patun kanssa tallin ainoita työhevosoreja ja niinpä niillä ajetaan aika usein yhtä aikaa. Voisikin sanoa, että Patu on tämän äijäparin aivot ja Kiljunen raaka voima, paitsi että kyllä sitä voimaa löytyy Patustakin kuin siitä kuuluisasta pienestä kylästä. Siinä missä Kiljunen on varsinkin maastossa aivan palikka eikä osaa yhtään itse katsoa mihin menee, Patulla on itsesuojeluvaistoa senkin edestä. Tietenkin vertailu on epäreilua, Kiljusen suku ei ole varmaan kymmeniin polviin nähnyt muuta maastoa kuin pellon ja viinitarhan, ei ole tarvinnut varoa soita ja liian syvää umpihankea. Patu sen sijaan on saanut yli sadan vuoden kokemuksen johdosta perintönä aivot ja se tuntuu tietävän vaistomaisesti, miten suomalaisessa metsässä liikutaan. Patu on kyllä tästä huolimatta nöyrä, ei se koskaan turhista venkuloi. Jos se jotain epäröi tai kieltäytyy tekemästä, on sillä siihen yleensä todella hyvä syy. Hyvin rehellinen hevonen siis siinä mielessä. Ja kaikin puolin asiallinen käsitellä, välillä täytyy tammoille vähän ilmoitella että maisemissa ollaan, mutta Patu pysyy kyllä käsissä. Kuvia © Jenny K / vapaasti kopioitavaa
Astutukset
Sukutaulu
Sukuselvitys© S. Sukuselvityksen saa kopioida jälkipolvien sivuille sellaisenaan sopivin tekijänoikeusmerkinnöin. Patruunan isä Hiidenkivi ei ollut mikään maailman näyttävin suomenhevosori. Päinvastoin, se oli aikalailla sellainen perus-mutapeltosuokin näköinen, "kolmetoista tusinassa"-raudikko, hieman isopäinen, ei kevyt jos ei erityisen raskaskaan rakenteeltaan. Varsinainen monitoimihevonen se sen sijaan oli. Nuorena sitä valmennettiin raveja silmällä pitäen, vaikkei se varsinaisesta ravisuvusta polveudukaan. Nelivuotiaana koelähtö meni läpi ja se juoksi sinä vuonna 5 startissa. Rahaa tai sijoituksia ei juuri tullut, ennätykseksi jäi vaatimaton 1.42ke. Hiidenkivi käyttäytyi kyllä aina erittäin hyvin ja nöyrästi se ravasi, mutta nopeutta ei löytynyt. Kun raviura ei urjennut, Hiidenkivi peruskoulutettiin ratsuksi ja myytiin harrastehevoseksi. Aktiivinen hevosharrastaja saikin siitä varsin mukavan ratsun. Kisatuloksiakin kertyi, tosin vain pienistä paikallisista este- ja koululuokista. Talvisin Hiidenkivi sai vetää rekeä ja joutuipa tuo metsätöihinkin. Sitten omistaja sai ahaa-elämyksen: voisihan kärryjen eteen opetettua hevosta kokeilla valjakkoajossakin. Vaellusratsunakin se toimi. Jälkeläisiä Hiidenkivi jätti vain aniharvoja, mutta sitäkin suuremman kavionjäljen omistajansa sydämeen. Emä Kalevan Patrunessa oli työhevonen ja myös työhevosen näköinen: melko raskastekoinen, lihaksikas ja voimakas, vaikkei kovin korkea. Se kilpaili työkilpailuissa vähintään kohtuullisella menestyksellä ja oli aina yleisön suosikki hienon värinsä ansiosta, se kun oli suklaanruskea, papurikkotäpläinen piirtopää likimain valkoisin jouhin. Patrunessa oli opetettu kyllä ratsuksikin eikä se ollut lainkaan kehnompi siinäkään lajissa, ainakaan noin harrastehevosena. Työsuunnalle se kuitenkin kantakirjattiin 8-vuotiaana varsin kelvollisin arvosteluin. Isänisä Hiidenkirnu oli poikansa kaltainen moniponi, tosin sen raviura oli hieman mittavampi ja menestyksekkäämpi. Ennätykseksi sille kirjattiin 28,0aly-28,3ke, statistiikat olivat 20 2-1-2-4, ja rahaakin se haali muutaman tonnin. Se oli rehellinen juoksija, laukkoja ei taulusta juuri löydy. Nopeus oli se, missä olisi ollut toivomisen varaa. Vaan eipä ollut Hiidenkirnukaan mistään ravisuvusta peräisin, joten kukaan ei sanottavasti pettynyt sen uraan. Itse asiassa sehän oli jopa parempi kuin oltiin uskallettu odottaa. Kun se loukkasi jalkansa hiitillä, oli raviura ohitse eikä eläinlääkäri luvannut siitä esteratsuakaan tehdä. Parannuttuaan jalka kyllä kesti ihan hyvin ratsastukset, jopa satunnaiset hyppäämiset, metsätyöt ja lopulta Hiidenkirnu teki toisen uran vielä työhevoskilpailuissa. Se sai aina erityistä kiitosta vetotekniikastaan. Isänemä Savusumu oli samanlainen trotter-turned-to-draft kuin Hiidenkirnukin, sillä poikkeuksella että se oli ravisukuinen ja sen raviura oli ihan mukava, joskaan se ei koskaan pärjännyt kaikkein parhaille tammoille. Varsinkin ikäluokkakilpailuissa se oli ihan kova tekijä, mutta avoimissa sarjoissa ei enää riittänyt nopeus eikä kantti. Sekös harmitti muutenkin hieman kipakkaa tammaa, joten laukkoja sitten tuli. Se juoksi kuusivuotiaana ennätyksensä 25,8ake-26,0ke, rahaa tuli koko uralta reilu parikymmentä tuhatta ja statistiikat olivat lukemissa 43: 10-1-8-1. Raviura päättyi 7-vuotiaana sekalaisiin jalka- ja muihin vaivoihin, sen jälkeen Savusumu varsoi muutaman varsan. Se ei vakuuttanut oikein siitostammana kun se ei mahdollisimman optimoidusta ruokinnasta huolimatta tahtonut kestää maidontuottoa vaan laihtui aina kovin kun oli imevä varsa alla. Savusumu myytiin sitten työhevosharrastajalle, joka oli vakuuttunut tamman rakenteesta, vaikka mitään takeita sen soveltuvuudesta työhevoseksi ei ollut ja luonteestakin vähän varoiteltiin. Hyvä ettei ostaja uskonut pahanilmanlintuja, koska Savusumusta kuoriutui vallan mukava työhevonen, kiltti ja nöyrä muttei pystyynnukahtanut. Kilpailuissakin se kävi ja sai hyviä tuloksia. Uusi omistaja päätti vielä kerran varsottaa Savusumun vanhoilla päivillään, varoituksista huolimatta. Isäksi valikoitui Hiidenkirnu ja tamma selviytyi kohtuullisesti varsa-ajasta, mutta uudelleen sitä ei enää varsotettu. Emänisä Antero Vipunen oli varsin massiivinen työhevosori, kantakirjattu hyvillä pisteillä ja kisatuloksiakin löytyy. Se oli myös hyvin suosittu siitosori juuri näiden seikkojen takia ja myös sen suku oli varsin harvinainen, niin että se soveltui monelle valtasukuiselle tammalle mainiosti. Emänemä Auliterhikki kantakirjattiin aikanaan sekä ratsuksi että työhevoseksi, tosin kummassakaan arvostelussa se ei kolmatta palkintoa kummempaa saanut. Kisatuloksia sillä ei ole mistään lajista, se oli ihan harrastehevonen. Varsoja sillä teetettiin muutama.
Kisat
|