|
|
|||||
Tälle sivulle on listattu useita hevos- ja ponirotuja, joista ei löydy niin paljoa tietoa, että sitä varten kannattaisi omaa sivua niille tehdä. Monilla roduilla on silti omat sivunsa, mutta siirrän niitä vähitellen tänne.
Lähteet
Abstang-nimitystä käytetään arabin ja mustangin risteytyksestä. Rekisteri perustettiin vuonna 1993 ja nykyisin abstangeja on rekisteröity noin 1500 kappaletta. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tehty abstang-abstang-risteytyksiä vaan hevoset ovat pääsääntöisesti ensimmäisen polven risteytyksiä.
Risteytysten tarkoituksena on yhdistää kummankin rodun parhaat puolet, kuten kestävyys ja pelottomuus. Rakenteeltaan abstangit ovat hyvin hajanaisia, mutta yleensä ne ovat suht pienikokoisia ja erittäin kestäviä. Suosittuja piirteitä ovat suora profiili ja mustangilta periytyvä pyöreä lautanen.
Lähteet
Abtenauer ei ole oikeastaan rotu, vaan kantarotunsa norikerin pienikokoisin muunnos. Se on paitsi pienikokoisempi, myös kevytrakenteisempi kuin noriker ja erityisen hyvin sopeutunut kotialueensa oloihin. Niillä on usein kaunismuotoinen pää, lyhyt ja leveä selkä ja vahvat, tukevat jalat. Jouhet ovat runsaat ja useimmilla on myös ainakin jonkin verran pitkää vuohiskarvoitusta. Rotu on tunnettu lennokkaasta ravistaan. Luonteeltaan ne ovat yleensä muiden kylmäveristen tyyliin rauhallisia ja auliita.
Lähteet
Historiaa
Adaev on kazakhstaninhevosen muunnos, joka on saatu aikaiseksi risteyttämällä kazakstaninhevosiin doninhevosia, täysiverisiä ja orlovravureita. Tuloksena on kantarotuaan hienopiirteisempi ja paremmin ratsuksi soveltuva tyyppi.
Rakenne ja ominaisuudet
Adaevilla on yleensä melko hienopiirteinen, keskikokoinen tai suuri pää ja profiili on usein hieman kyömy. Kaula on pitkä, säkä hyvämuotoinen ja selkä suora. Joillain yksilöillä esiintyy rakennevirheitä, kuten kapeaa rintakehää tai hentojalkaisuutta. Rakenteen puutteet johtuvat usein alkeellisesta hoidosta ja kunnollisen jalostusvalinnan puutteesta. Adaevit nimittäin laiduntavat perinteisesti vapaina laumoina ympäri vuoden.
Adaevit eivät ole rakenteeltaan yhtenäisiä, vaan siitä on erotettu kolme tyyppiä: raskas, keskiraskas ja kevyt. Raskas tyyppi on näistä tärkein, ne ovat yleensä kestäviä, hyvärakenteisia, sopusuhtaisia ja tarpeeksi voimakkaita rakenteeltaan. Niitä käytetään sekä ratsuna että lihantuotantoon. Keskiraskas ja kevyt tyyppi ovat jalompia ja ryhdikkäämpiä, niissä on jonkin verran ahaltek-verta.
Käyttö
Erityisesti adaevin raskasta versiota käytetään sekä maidon- että lihantuotantoon. Kaikkia käytetään myös ratsuina. Nykyisin yritetään parantaa risteytyksillä maidon- ja lihantuottoa sekä sopeutumista ilmastoon. Risteytyksiin käytetään kazakstaninhevosen raskaampaa tyyppiä jabea ja kushuminhevosta.
Lähteet
Altösterreichisches Warmblut polveutuu Itävallan paikallisista maatiaishevosista, joita 1800-luvulla alettiin risteyttää arabien ja englantilaisten hevosten kanssa. Rodun väitetään sietävän kuumuutta erityisen hyvin.
Altösterreichisches Warmblut on erittäin harvinainen, vuonna 1998 oli vain 4 astuvaa oria ja 40 kantakirjattua tammaa. Rotu on rakenteeltaan tyypillinen puoliverinen.
Lähteet
Baise Pony on Baise Horsen kääpiöversio. Rotu on vaarantunut, FAO:n tilastojen mukaan vuonna 1983 Kiinassa oli vain 676 Baise Pony-yksilöä. Jotkin lähteet pitävät Baise Ponya samana rotuna kuin guangxi.
Lähteet
Balikunilla on karkeatekoinen ja tiivis runko, suurehko pää, lyhyt ja suora selkä ja sen runko on syvä ja leveä.
Lähteet
Lähteet
Bose on ilmeisen suosittu rotu kotialueellaan, FAO:n tietojen mukaan vuonna 1980 Kiinassa oli parisataa tuhatta yksilöä. Bosella on suurehko, suoraprofiilinen pää ja pitkä kaula (taipumusta joutsenkaulaan).
Lähteet
Chaidamu on paikallisten asukkaiden käyttämä työponi, mutta jonkin verran sitä käytetään myös ratsuna. Se on sopeutunut märillä alueilla liikkumiseen. Rakenteeltaan se on ilmeisen voimakas ja tukeva.
Lähteet
Chakouyi on kotoisin silkkitien Kiinan-puoleisilta lähialueilta. Jo Kiinan ensimmäisten ja keskiaikaisten imperiumien (n. 200 eaa - 900 jaa) aikana tällä alueella tarvittiin nopeita ja kestäviä hevosia tiedon ja myös tavaroiden välitykseen. Hevossiittoloita perustettiinkin silkkitien varrelle ja myös hevoskilpailuita tai -näytöksiä järjestettiin. Osa näistä oli hovin pitämiä. Parhaat oriit olivat tuolloin buddhalaistemppeleissä.
Chakouyi on pienikokoinen, mutta hevosmainen ja hyvin voimakas rotu
Chakouyia käytetään edelleen kotialueellaan ratsuna ja kuljetuksiin. Sillä on synnynnäinen taipumus jonkinlaiseen passikäyntiin.
Lähteet
Lähteet
Samantyyppinen poni kuin useat muutkin kaakkois-Aasian alueen ponit. Rotuun epäillään sekoittuneen jonkin verran vierastakin ainesta.
Hirzai on pakistanilainen rotu ja se polveutuu arabianhevosesta. Rakenteeltaan se on kevyt. Hirzai on harvinainen ja vaarassa kadota.
Kambodzanponi kuuluu koillis-Aasian poniryhmään ja on hyvin samankaltainen kuin Thai Pony ja Vietnamese Hmong.
Lähteet
FAO mainitsee Kipriakis Ektrofisin olevan kotoperäinen rotu Kyproksella. Sen kantahevosista ei ole tietoa. Sen sanotaan olevan peräisin 1960-luvulta ja kantakirja on avattu 1970. Sitä käytetään ratsuna, erityisesti on mainittu esteratsastus. Hevosia on laskennan mukaan ollut joitain tuhansia sekä vuosina 1994 että 2003 ja rodun tilanne on vakaa. Vuonna 1994 jalostusoreja oli 59 ja kantakirjattuja tammoja toista tuhatta.
Lähteet
Kirgiisinponi on mongolianponin tyyppinen poni. Paikallisen karjapaimenet käyttävät sitä ratsunaan. FAO:n mukaan vuonna 2002 kirgiisinponeja oli hieman vajaa 80000 yksilöä. Rodun sanotaan olevan vastustuskykyinen useille sairauksille ja selviävän hyvin korkeassa ilmanalassa. Ne ovat vuoristoalueilla edelleen korvaamattomia.
Lähteet
Kroatiankylmäverinen on luotu risteyttämällä tuontikylmäverisiä ja paikallisia hevosia. Rakenteeltaan rotu on lihaksikas ja tiivis.
Kroatiankylmäverinen oli kadota kokonaan 1980-luvulla, mutta nykyisin sen tilanne on hieman parempi. Rodun edustajia oli vuonna 1994 14000 vaikka määrä olikin vähenemään päin.
Kuznetskinhevonen kehitettiin 1800-luvulla risteyttämällä siperialaisia arohevosia venäjänravureihin ja kevyisiin kylmäverisiin. Vielä myöhemminkin rotua yritettiin parantaa jalostusvalinnan lisäksi myös risteyttämällä ja siksi rotu ei ole vieläkään yhtenäinen.
Kuznetskinhevonen on alkuperäisrotujen tapaan kestävä, yhteistyöhaluinen ja rakenteeltaan melko karkeatekoinen.
Lähteet
Local Moldavian on ilmeisesti paikallinen ponirotu, jota on parannettu ravuri- ja muilla risteytyksillä. Vielä 1800-luvulla siitä oli olemassa muunnos, jota kutsuttiin nimellä Moldovenesca.
Lundy syntyi alunperin yrityksestä kehittää kokonaan uusi ponirotu. Rotu pohjautui newforest-tammoihin, joita vietiin Lundyn saarelle. Näitä astutettiin welsh-, connemara- ja täysiverioreilla. Tulokset eivät olleet kovin hyviä, mutta edelleen saarella elää ainakin muutamia lundynponeja.
Lundyn säkäkorkeus on noin 130 senttiä ja yleisin väri hallakko.
Makra on ilmeisesti erityisesti värityyppi. Ne ovat kevytrakenteisia hevosia, mutta rotu on harvinainen. 1980-luvun lopulla makroja oli alle tuhat.
Rajshahi Pony on hyvin pienikokoinen ponirotu Bangladeshista. Sen alkuperää ei tiedetä. Rotu ei ole kovin harvinainen, 1992 niitä oli noin 30000 kappaletta, mutta määrä on kuitenkin vähenemään päin.
Tavda on vaarassa oleva rotu, niitä on jäljellä alle 1000 yksilöä (tiedot vuodelta 1988).
Thai pony on pienikokoinen, hyvin kestävä poni, joka on sopeutunut hyvin kotialueensa olosuhteisiin. Se polveutuu hevosista, joita on tuotu Kiinan Yunnanista ja jotka todennäköisesti ovat guangxeja. Poneja on Thaimaassa joitain tuhansia ja niiden määrä on vähenemässä.
Lähteet
Tuva kuuluu paikalliseen siperialaisten ponien ryhmään. Rotu on harvinaistunut don- ja
budjonnyristeytysten takia, nykyisin puhtaita tuvia on jäljellä alle tuhat.
Tuvasta on ollut olemassa suurempi muunnos Tuvinskaya upryazhnaya (Tuva Coach), joka
luotiin risteyttämällä tuvia suuremmilla roduilla.
Voronezinhevonen on kevyenlainen kylmäverinen. Se ilmeisesti polveutuu clydesdalehevosten risteytyksistä raskastyyppisten ravurien tai bitjugien kanssa. Rotu lienee kadonnut sukupuuttoon.
Zaniskarinponi on Lehin ja Ladakhin alueen paikallinen työponi. Se on melko harvinainen ja sekalaisten risteytysten takia edelleen harvinaistumassa.
Lähteet
Ägidienberger on muodostunut islanninhevosen ja perunpason risteytyksistä, joita alettiin kokeilemaan 1980-luvun alussa. Ideana oli ilmeisesti yhdistää näiden rotujen mukavat askellajit. Rotu on kuitenkin hyvin harvinainen, puhtaita tammoja on vain muutamia kymmeniä.