Historia
Hackney kehitettiin 1700- ja 1800-luvulla risteyttämällä aluksi norfolk roadstereita ja yorkshirenvaunuhevosia. Ensin mainittu oli cob-tyyppinen, hieman raskasrakenteinen, mutta kestäväksi ja melko nopeaksikin mainittu, hyvin suosittu rotu. Yorkshirenvaunuhevonen puolestaan oli kevyempi ja tyylikkäämpi, mutta näiden kahden rodun välillä ei ollut suuria eroja. Molemmat oli luotu samaan tarkoitukseen samankaltaiselta jalostuspohjalta (paikallisia Galloway-tyyppisiä hevosia ja kevyempiä rotuja), ne olivat vain kotoisin eri alueilta. Näistä risteytyksistä syntyi monikäyttöinen hevonen, jota maanomistajat käyttivät maatöihin, mutta se oli tarpeeksi näyttävä vaunuhevoseksi ja myös hyvä metsästysratsu. Alkuperäinen hackney-tyyppi olikin kestäväksi tunnettu ratsu eikä suinkaan vaunuhevonen, sillä 1700-luvulla ei tieverkko ollut Britanniassa vielä kovin hyväkuntoinen ja varsinaisten vetohevosten tuli olla hyvin voimakkaita, lähinnä työhevostyyppisiä. Tällöin hackneytkaan eivät olleet vielä erityisen korkea-askelisia hevosia, vaikka myöhemmin näyttävistä liikkeistä onkin tullut rodun tavaramerkki. Hackneyn ensimmäisiä kasvattajia olivat isä ja poika Robert ja Phillip Ramsdales, jotka risteyttivät näitä kahta kantarotua keskenään ja tuloksena syntyi moderni hackney.
Tieverkon kehittyessä ja erityisesti kaupungeissa tuli tarvetta kevyelle, näyttävälle vaunuhevoselle. Hackneyihin risteytettiin tällöin jonkin verran arabialaista sekä täysiveristä (jota löytyi kantarotujen taustalta muutenkin). Kuuluisimpia kantaoreista olivat Shales the Original (myös Original Shales, i. Blaze
ii. Flying Childers iii. Darley Arabian), joka siis polveutuu
suoraan täysiveristen kantaoriista Darley Arabianista. Shales
syntyi vuonna 1755. Toinen hackneyhin paljon vaikuttanut ori oli The
Norfolk Cob, jonka isä oli Fireways ja emä Shales-sukuinen
tamma. Alunperin hackneyssä oli kahta tyyppiä, raskasta ja kevyttä, mutta raskas tyyppi katosi rautateiden yleistyttyä jolloin sitä ei tarvittu enää tavarankuljetuksessa, johon se mitä todennäköisimmin oli tarkoitettu alunperin.
Hackneyn loistoaikaa oli enimmäkseen 1800-luku. Kaupungeissa vuokra-ajurit olivat olosuhteiden pakosta suosittuja, tallitilaa oli vähän, se oli kallista ja myös heinän saatavuus ja säilytys olivat ongelmallisia. Monet varakkaatkaan perheet eivät pystyneet pitämään siis omaa hevosta vaan he luottivat vuokra-ajureihin. Kalleimpia niistä olivat näyttävien, korkea-askelisten hevosten vetämät tyylikkäät vaunut. Ilmeisesti myös jo tällöin alettiin järjestää jonkinlaisia näytöksiä, joissa upeasti liikkuvat hackneyt olivat hyvin suosittuja.
Hackneyiden oma rotujärjestä perustettiin vuonna 1883 ja ensimmäinen kantakirja julkaistiin vuotta myöhemmin. Hackneyitä vietiin paljon ulkomaille, erityisesti Yhdysvaltoihin, mutta laajalti myös pitkin Eurooppaa ja aina Australiaa myöten. Ensimmäisessä maailmansodassa hackneyt olivat vielä suosittuja ratsuväenhevosia, mutta toinen maailmansota, taloudellinen lama ja koneistuminen pudottivat rodun suosiota rajusti. Kuitenkin sodan jälkeen alkoi näyttelytoiminta jälleen elpyä. Hackney on kuitenkin edelleen harvinainen rotu, sen jalostuspohja on suppeahko eikä jalostushevosia ole kovin paljon rodun kotimaassa eikä muissa maissa.
Rakenne
Hackney on tyylikäs ja kevyt vaunuhevonen. Olemuksen kuuluu olla ylväs
ja hienostunut.
-
Pää on jalo ja melko pieni, profiili hieman kaareva, turpa ja korvat ovat pienet
-
Pitkä ja pysty kaula, joka liittyy lapoihin hyvin
- Voimakkaat, loivat lavat
- Rintakehä on leveä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet, mutta runko ei ole aina erityisen syvä
- Runko kokonaisuudessaan on tiivis ja lihaksikas
- Lyhyt lanne, lautanen tasainen ja lihaksikas
- Häntä on kiinnittynyt korkealle ja hevonen kantaa sitä korkealla
- Jalat ovat keskipitkät ja vahvat, hackneyt ovat olleet aina tunnettuja hyväjalkaisuudestaan
- Vuohiset sopivat pituiset ja hyvässä kulmassa
-
Erityisesti raviaskeleet korkeat: kaikkien jalkojen on noustava ylös ja askeleen
vietävä hevosta mahdollisimman paljon eteenpäin, liikkuminen
ei saa siis olla pelkkää komeaa jalkojen nostelua
Käyttö
Hackney on nykyisin pääasiassa vaunuhevonen. Sitä käytetään näytöksissä komean ulkonäkönsä ja askelluksensa takia, mutta niitä osallistuu myös valjakkoajokilpailuihin. Edelleen se on kuitenkin melko toimiva rotu ratsuna. Monet lähteet pitävät hackneyita melko vaikeana luonteeltaan, "tulisena", mutta toiset lähteet puolestaan liputtavat sen yhteistyöhalun ja ystävällisyyden puolesta. Se on joka tapauksessa edelleen kestävä ja hyväjalkainen hevonen.
Historia
Nykyisen hackneyponin historia alkaa 1870-luvulta, mutta jo ennen tätä oli käytetty termiä "hackneyponi" erilaisista ponikokoisista, korkealiikkeisistä vaunuhevosista, riippumatta siitä oliko niillä mitään tekemistä hackneyhevosten kanssa vai ei. Nykyisen hackneyponin loi yksi mies, Christopher Wilson Westmorelandista. Hänen alkuperäinen tarkoitus oli luoda hackneyiden ja alkuperäisten ponien pohjalta pienikokoinen, ponimainen valjakkoponi. Rodun kantaori oli Norfolk- ja Yorkshiresukuinen hackneyori Sir George (s. 1866), joka oli pienikokoinen, hieman yli 140-senttinen. Kantatammat olivat pääasiassa fellponeja, joiden Wilson toivoi tuovan rotuun hyväravisuutta, pientä kokoa, ponimaisuutta ja ennen kaikkea kestävyyttä. Ilmeisesti myös welsh mountain-risteytyksiä tehtiin jonkin verran.
Wilson astutti siis fellponitammojaan Sir Georgella ja käytti tämän jälkeen hyvinkin tiukkaa sisäsiitosta, hän saattoi esimerkiksi astuttaa Sir Georgen ja ponitamman varsan uudestaan Sir Georgella. Ponit laidunsivat vapaina karuilla nummilla ilman erityistä hoitoa tai ruokintaa, tämän myötä niistä kehittyi erittäin kestäviä ja se auttoi myös ponien koon pienentämisessä.
Nopeista ja näyttävästi liikkuvista poneista oli tullut varsin suosittuja siihen mennessä kun Wilson 1892 myi kaikki pois. Tuolloin ne tunnettiin nimellä "Wilson Pony" ja vasta myöhemmin ne nimettiin hackneyponeiksi. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa ne olivat hyvin suosittuja ja hyvistä yksilöistä maksettiin korkeita hintoja. Koneellistuminen, erityisesti autojen yleistyminen kuitenkin tekivät poneista tarpeettomia ja miiden määrä väheni huomattavasti. Toisen maailmansodan jälkeen niitä kuitenkin alettiin käyttää yhä enemmän näyttelyponeina. Ne ovat suosittuja ympäri maailmaa, esimerkiksi Yhdysvalloissa hackneyponeja on nykyisin melko paljon.
Rakenne
Hackneyponin tulisi olla selkeästi ponimainen, mutta silti tyylikäs ja näyttävä.
- Pää on hienopiirteinen, pitkähkö, profiili on suora tai hieman kyömy. Ponimaisuuden tulisi näkyä erityisesti päässä. Turpa on pieni, silmät suuret ja kirkkaat, korvat pienet ja sirot
- Kaula on pitkä, kaareva ja ryhdikäs
- Lapa lihaksikas
- Runko yleisesti ottaen tiivis, selkä on suora eikä liian pitkä
- Lautanen pyöreähkö, takaosa yleisesti leveä ja voimakas
- Hännänkiinnitys korkea
- Jalat ovat sirot, mutta hyvin vahvat
- Liikkeiden tulee olla korkeat ja näyttävät, mutta myös matkaavoittavat
Aikaisempina vuosikymmeninä hackneyponien jalostus meni liian kevyeen suuntaan, poni olivat vinttikoiramaisia ja niiden runko oli liian kevyt. Nykyisin tämä trendi on muuttunut ja hackneyponit ovat tukevarunkoisempia.
Käyttö
Hackneyponi on edelleen loistelias ja näyttävä vaunuponi, mutta sitä saatetaan esittää myös ratsain lastenluokissa.
