VUONOHEVONEN

Historia

Vuonohevosia on ollut Norjan alueella luultavasti jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Ne polveutuvat suoraan przewalskinhevosesta, jossain vaiheessa on ehkä saattanut sekoittua tarpaania. Vuonohevonen oli viikinkien ratsu ja viikingit veivät niitä mm. Islantiin, jossa ne vaikuttivat islanninhevosen syntyyn ja Skotlantiin, missä ne saattoivat vaikuttaa ylämaanponiin. Viikingit käyttivät vuonohevosia ratsuina ja olivat ensimmäisiä, jotka valjastivat hevosen auran eteen. Viikingit järjestivät myös oritappeluita, jotka toimivat ehkä testauskeinona.

Rakenne

Yleiskuva vuonohevosesta on lihaksikas ja pirteä hevonen. Sukupuolileiman tulisi olla selvä.

• Pää on pieni, profiili on suora tai kovera
• Harjan jouhet ovat aikuisella hevosella hyvin jäykät, ne sojottavat pystyssä melko pitkänäkin
• Kaula on lyhyt ja paksuhko, se liittyy runkoon kauniisti. Varsinkin oreilla kaula on hyvin lihaksikas. Toivottavaa on pitkähkö kaula. Pään ja kaulan liittymän tulisi olla hyvä.
• Lavat ovat pystyt ja leveät, pitkä ja viisto lapa on toivottava
• Säkä yleensä matala, korkea säkä on toivottavaa ratsukäytön kannalta
• Runko on leveä ja tynnyrimäinen
• Lyhyt, lihaksikas selkä
• Pitkä, lihaksikas lautanen, hieman laskeva, hännän kiinnitys suhteellisen ylhäällä
• Jalat ovat erinomaiset - vahvat, suorat ja hyväniveliset
• Liikkeet joustavat, energiset, tahdikkaat ja matkaavoittavat

Käyttö

Vuonis on hyvin monikäyttöinen hevonen, pienestä koostaan huolimatta se on hyvin vahva. Norjassa sitä on käytetty yleishevosena maatöihin, kantojuhtana, ratsuna ja vaunujen edessä. Nykyisin sitä käytetään enimmäkseen harrastehevosena ratsastukseen ja vaunujen edessä. Vuonohevosta pyritään jalostamaan rakenteeltaan paremmaksi ratsuksi ja ajohevoseksi. Luonteeltaan se on kärsivällinen ja rohkea.