|
|
||||||
Connemaranponi on hyvin vanha rotu. Sen uskotaan periytyvän samasta kannasta kuin ylämaanponi, shetlanninponi ja vuonohevonen. 2500 vuotta sitten kelttisotilaat toivat Irlantiin ponejaan ja todennäköisesti näistä polveutuu nykyinen connemara. Siihen on risteytynyt espanjalais- ja itämaisperäistä verta. Connemaran alueen kauppiaat toivat kaupparetkiltään mukanaan näitä hevosia ja jotkut niistä pääsivät karkuun ja risteytyivät paikallisen villiponikannan kanssa.
1700-luvulta alkaen rotuun risteytettiin parempien hevosten toivossa täysiverisiä, welsh cobeja, norfolk roadstereita, arabeja ja jonkin verran myös irlannintyöhevosia. 1920-luvulla alkuperäinen connemaranponi oli kadota risteytysten takia ja silloin perustettiin connemaranponi-yhdistys suojelemaan puhdasrotuista connemaraa.
Kantakirjan perustamisenkin jälkeen connemaroihin on risteytetty muita rotuja jonkin verran. Esimerkiksi ori Clonkeehan Auratumin isä oli puhdas arabianhevonen ja ori Carna Dunin isä puolestaan oli täysiverinen. Myös ensimmäinen kantakirjaori Cannon Ball on luultavasti osittain welsh-sukuinen.
Alkuperäinen connemara oli hyvin sitkeä poni, joka oli sopeutunut kotiseutunsa karuihin oloihin. Espanjalais- ja täysiveriristeytykset loivat alkuperäistä kookkaamman ja kauniimman ponin, jolla oli hienot liikkeet ja edelleen alkuperäisten ponien sitkeys.
Vuosisatojen ajan Connemaran asukkaat ovat käyttäneet näitä poneja kaikkeen työhön. Se on vetänyt kärryjä, kantanut raskaita kuormia ja tehnyt kaikkia maatöitä.
Nykyisin connemaranponi on yksi parhaista koko perheen hevosista ja kilpaponeista. Se kelpaa ratsastuksen kaikkiin lajeihin ja on osoittautunut myös loistavaksi valjakkoponiksi. Vankan rakenteensa ja suuren kokonsa ansiosta sillä voivat aikuisetkin ratsastaa.
Ihanneconnemara on luonteeltaan älykäs ja helppo käsitellä. Se on myös terve, kestävä, hyvä hyppääjä ja varmajalkainen.
Connemaranponin ja täysiverisen risteytys tuottaa hyviä huntereita ja kilpahevosia.