HOPEAVÄRIT
Hopeageeni Z on yksi hevosen väriä vaalentava geeni eli ns. diluutiogeeni. Hopeageeni vaikuttaa erityisesti mustaan väriin ja näin ollen puhutaan yleensä hopeanmustasta ja hopeanruunikosta, koska rautiaaseen hopeageeni ei vaikuta. Rautias voi silti olla hopeageenin kantaja.
Hopeageeniä esiintyy paljon islanninhevosella ja kalliovuortenponilla, joista viimeksi mainitulla hopeageeni aiheuttaa rodun tavoitelluimman värityksen eli hopeanmustan, jota kutsutaan nimellä chocolate. Hopeageeniä esiintyy jokseenkin satunnaisesti myös muilla roduilla, epäillään että myös suomenhevosilla esiintyvä, kanelinrautiaaksi kutsuttu väritys olisi rautiaan sijasta hopeanruunikko.
Hopeanruunikko
Hopeanruunikko (engl. silver bay) sekoitetaan melko usein liinaharjaiseen tai liinahtavaan rautiaaseen, koska sen jouhet ja jalat ovat vaalentuneet. Jouhet voivat olla täysin valkoiset tai ruskehtavat. Jalat voivat olla vaaleasävyiset, mutta usein ainakin polvet ovat muuta väriä tummemmat. Toisinaan jalat ovat kauttaaltaan tummat samoin kuin ruunikoilla usein, mutta ne eivät ole aivan täysin mustat vaan tummanruskeat. Peitinkarva on ruskea, sävy voi vaihdella. Papurikkokuviointia esiintyy toisinaan.
hopeanruunikko suomenhevostamma Vuohimäen Silmu
© Marianne Ketelimäki /
Horseplay
Hopeanmusta
Hopeanmusta (engl. silver black tai silver dapple) on usein varsin samannäköinen kuin hopeanruunikkokin, mutta peitinkarvan yleissävy on yleensä harmahtavampi, joskus tummempikin. Jouhet voivat silläkin olla joko aivan vaaleat tai vain hieman peitinkarvaa vaaleammat.
hopeanmusta islanninponitamma Silfurvinda frá Árbakka
© © Marianne Ketelimäki /
Horseplay
hopeanmusta kalliovuortenponitamma
©
Stoney Point Farm
Tämän tamman jouhet eivät ole juuri peitinkarvaa vaaleampia, vain jouhien kärjissä sävy on vaalea, hieman punertava.
hopeanmusta miniature-ori Lucky Four Grand Slam
©
Abba-Diva
Tällä oriilla näkyy selvästi värille tyypillinen papurikkokuviointi. Peitinkarvan sävy ei ole ruskehtava vaan harmaa, kuvan perusteella ponia voisi luulla vaikkapa kimoksi.
©
Hevosmaailma.net
Kirjoittaja: S. Tähkämö (www(at)hevosmaailma.net)
Tiedosto luotu 2005-04-28
Muokattu viimeksi 2008-06-09
Sivu kuuluu
Hevosmaailma.net-sivustoon