Kansallinen poninäyttely 2002

Lauantai 10.8.2002 Vermo

Elämäni ensimmäistä kertaa menossa Vermoon. Kartasta olin katsonut, että se ei ole kaukana Leppävaarasta ja bussilla pääsee sopivasti Otaniemestä Leppävaaraan. Loppumatkan voi vaikkapa kävellä.

Niinpä sitten nousin bussiin ennen kolmea ja onnistuin jäämään vielä oikeilla seuduilla poiskin. Kävelymatkaa oli kuitenkin jonkin verran eikä asiaa auttanut lainkaan se, että ilmeisesti puoli Leppävaaraa on revitty auki tie- ja ratatöiden takia.

Ravirata kuitenkin löytyi suhteellisen helposti, ensimmäisenä silmiini osui iso rautias hevonen, jota taluteltiin radalla. Lähemmässä tarkastelussa tunnistin sen welsh cob-ruuna Misskärr's Exodukseksi, netistä tutuksi pikkucobiksi. Tosielämässä tämä "pikkucob" osoittautui varsin isoksi, reilusti yli 150-senttiseksi komeaksi nuoreksi mieheksi ja varsin valokuvaukselliseksikin, kaupan päälle.

Harmittelin itsekseni vähän sitä, ettei minulla ole oikein kunnon kameraa, vain sellainen "tähtää-ja-paina"-malli. Mutta oikeasti se osoittautui kyllä ihan käteväksi sekin, kuvia sai räpsittyä ilman säätämistä ja koska poneja meni edes takaisin melkeinpä yhtä mittaa, niin sillä oli hyvä ottaa kuvia ilman että täytyi pyytää ponin taluttajaa pysähtymään siksi aikaa, että saisin kameran kohdilleen. No, eipä nuo kuvat mitään mestariotoksia olekaan, mutta Photoshopilla niistä pystyy aika paljon pelastamaan.

Koska olin paikalla varsin myöhään, ei enää ollut käynnissä muuta kuin nuorten cobien ja shetlanninponien arvostelut. Olin vähän pettynyt, mutta lopulta se osoittautui ihan hyväksi asiaksi, sillä päivän päätteeksi valittiin paras Suomessa syntynyt nuori poni ja näytillä oli siis jokaisen rodun paras. Mikäs siinä muuta kuin antaa filmin palaa ja toivoa, että kuvat onnistuisivat.

Parhaaksi nuoreksi valittiin 3-vuotias connemaratamma Downhill Delight, jonka isä on Ard Ri Cunga, sama ori, johon viikkoa aiemmin ihastuin Farmari2002-maatalousnäyttelyssä.

Sunnuntai 11.8.2002 Vermo

Tänään olin tarkoituksella liikenteessä jo aiemmin, puolen päivän tienoilla saavuin Vermoon. Tällä kertaa matka ei sujunutkaan yhtään niin mainiosti kuin edellisenä päivänä: tulin junalla Helsingistä ja jäin pois Mäkkylässä. Aseman luona olikin sitten ainoa kyltti, missä mainittiin Vermo, joten lähdin suunnistamaan kyltin osoittamaan suuntaan. Kaikki opastus oli siinä, mutta löysin radan kuitenkin. Paha vain, että lähdin kävelemään väärään suuntaan ja jouduin kiertämään melkein koko rata-alueen ennen kuin pääsin aitojen sisäpuolelle.

Tänäänkin oli näytillä erinomaisen hienoja poneja ja suomenpienhevosia. Kiertelin kamerani kanssa ympäriinsä ja räpsin kuvia minkä ehdin. Erityisen kiinnostava oli oriparaati kehässä III, jossa esiteltiin useita menestyneitä siitosoreja eri roduista.

Olin jo edellisenä päivänä oppinut, että näyttelykehässä olevia poneja ei juuri kannata kuvata, yleensä taluttaja on juuri ponin lapojen tai pään edessä ja esittelyssä poni on liian kaukana zoomittomalle kameralle. Kannattavampaa oli siis kuvata poneja jaloittelemassa radalla.

Meitä kameran kanssa liikkuneita oli paikalla paljon ja haluan esittää erittäin suuret kiitokset ponien esittäjille, kun he viitsivät kuvaajien takia asetella poninsa esittelyasentoon. Yhtään edes kärsimättömän kuuloista vastausta en saanut kuvauspyyntöihini vaan kaikki mielellään esittivät poninsa ja muutamien kanssa jäin juttusillekin vähäksi aikaa.

Näistä kahdesta päivästä jäi käteen seuraavaa: 4 rullaa kuvia, muistikuvia hienoista poneista, iloinen mieli, rakoilla olevat jalkapohjat ja auringossa palanut niska.