Johanna on Härsilän talon nuori perijätär, 18-vuotias. Hän on kasvanut hyvissä oloissa, aina on ollut ehjiä vaatteita ja ruokaa on riittänyt. Muihin talonpoikaistyttöihin nähden hän on saanut kasvaa vapaasti, mutta ei hänkään saa vapaasti rakastua. Koska Johanna on perijätär, hänelle katsellaan aviomies talojen nuoremmista pojista, jotka eivät omasta takaa saa perintöä. Johanna rakastuu kuitenkin Keron Juhaan, muttei voi saada tätä, koska Juha perii talon samoin kuin Johanna. Johanna naitetaan naapurin pojalle, tutulle ja luotettavalle, mutta Juha ei unohdu.
Johanna on utelias ja hän päättää selvittää Simpsiön haltian salaisuuden. Mitään haltiaa ei ole, vaan ihmisten näkemä olento on vanha mies, joka pakenee kruunun virkamiehiä. Johanna saa paljon ajateltavaa ja vähitellen huomaa, miten ihmisiä hallitaan heidän tietämättömyydellään ja taikauskollaan. Ja lopulta Johanna oppii halveksimaan kaikkea.
Samaan aikaan hänen on oltava sama Härsilän Johanna, emäntä, vaimo ja äiti. Ihan täysin hän ei onnistu, kylällä liikkuu huhuja, että Johannalla olisi noitavoimia. Johanna vain kohauttaa olkapäitään, vanhat ämmät nyt epäilevät kaikkia, jotka tekevät vastoin yleistä mielipidettä.
Johannan teot kuohuttavat kylää, kun hän ottaa töihin lapsenmurhaajan sisaren. Valpuri Sipintyttären sisar Albertina on tuomittu lapsenmurhasta ja poltettu roviolla jo vuosia sitten, mutta tapaus ei unohdu kyläläisten muistista ja Sipin perhettä vältellään. Johanna on toista mieltä, eihän Valpuri ole syyllinen mihinkään, joten miksipä häntä ei ottaisi töihin kievariin?
Aikanaan Johannan ja Josefin lapset varttuvat ja menevät naimisiin. Jäätyään leskeksi ja annettuaan emännyyden miniälleen Johanna kertoo ajatuksensa nuorimmalle tyttärelleen. Marketta ymmärtää äitinsä ajatuksia ja lupaa tulevaisuudessa kertoa ne omalle lapselleen. Tyttö jatkajan on kuitenkin oltava, miehille moiset asiat ovat vain akkojen höpinää.