Esiintymistaidon ja työsuhdeasioiden kurssi
Hämeenlinna 7.-8.10.2000
Lokakuun alussa oli jälleen Hämeenlinnassa
IOL:n järjestämä koulutuskurssi yhteyshenkilöille.
Tämänkertainen kurssi oli vanha YH2, joka kulkee nykyisin nimellä
esiintymistaidon ja työsuhdeasioiden kurssi. Seuraavassa tämän
vuoden tunnelmia.
Esiintymistaidon ja työsuhdeasioiden
kurssi järjestettiin tänä syksynä Hämeenlinnassa
hotelli Vaakunassa. Luennoitsijoina oli IOL:n toiminnanjohtaja Jarkko Myllyniemi
ja Hämeen piirin alueasiamies Tapio Soltin, joten luvassa oli varsin
asiantuntevaa tekstiä.
TIRO:kin oli lähettänyt mukaan
oman iskuryhmänsä. Ryhmämme oli käydä huonosti
heti alkuunsa, yhdellä oli polvi kipeänä ja koko viikonloppu
meni hitaasti nilkuttaessa. Toinen yritti aamulla pommiin nukuttuaan juoksemalla
junaa kiinni. Juna voitti, mutta seuraavallakin ehti vielä mukaan.
Ihmisiä oli saapunut Tampereen lisäksi ainakin Hämeenlinnasta,
Jyväskylästä, Lahdesta ja Porista, yhteensä kolmisenkymmentä.
Työtä ja suhteita
Lauantaina oli aiheena työsuhdeasiat.
Homman nimi ei ollut se, että Tapio pitää kalvosulkeiset
meidän pelatessa risti-nollaa ja torkkuessa, vaan asia taottiin päähän
ryhmätöiden avulla. Työhaastattelutilannetta harjoiteltiin
omakohtaisesti. Kolme paria toimi työnantajina, heille lähetettiin
työpaikkahakemukset ja he haastattelivat hakijoita. Itse toimin haastattelijana
ja haastateltavia tarkkaillessa huomasi selvästi virheet ja ne asiat,
jotka miellyttivät. Hyödyllisiä asioita tietää
omia työhaastatteluja silmällä pitäen. Iltapäivällä
käsiteltiin myös työsopimuksen tekoa ja siihen liittyviä
sudenkuoppia.
Loppuilta kului perinteisesti saunan ja
illallisen merkeissä. Tämän jälkeen vietettiin iltaa
huoneissa isommissa porukoissa, kinattiin siitä, mihin lähdetään
iltaa viettämään vai lähdetäänkö mihinkään.
Toiset jäivät hotelliin, toiset lähtivät kaupungille,
ravintolaan tai mihin ikinä loppujen lopuksi päätyivätkään.
Esiintymistä
Sunnuntaiaamuna keskityttiin formulakisan
lisäksi esiintymistaidon saloihin. Jokainen piti pienimuotoisen esitelmän,
joka videoitiin.
Joku voi ihmetellä ajoituksen logiikkaa: minkä takia videointi
tehtiin juuri sunnuntaiaamuna, jolloin ihmiset olivat väsyneitä,
silmät harittivat, kellä enemmän, kellä vähemmän,
riippuen edellisen illan ja yön tekemisistä. Mutta homma oli
tarkkaan suunniteltu, olimme jo ehtineet tutustua toisiimme vapaammissakin
merkeissä. Jännitys oli taatusti paljon pienempi, kun porukka
oli tuttua. Harvemmin tulee tilaisuutta katsoa omaa esiintymistään
nauhalta, joten videon lähtiessä pyörimään ei
oikein tiennyt mitä odottaa. Jälki oli kuitenkin hyvää,
koska kukaan ei pyörtynyt tai lähtenyt kiljuen karkuun nähtyään
oman esityksensä. Ja olihan se jännittävääkin
nähdä itsensä niin kuin muut näkevät.
Koulutus päättyi kahvin ja arvioinnin
merkeissä. Negatiivista palautetta ei tullut, kaikki olivat viihtyneet
hyvin, hauskaa oli ollut ja oli tutustuttu uusiin ihmisiin. Kotiin viemisiksi
lähti myös paljon uutta ja hyödyllistä tietoa, jota
ei koulussa opeteta.