Vippos nro 11-2010

Pääkirjoitus 11-2010

Vippos on täällä jälleen! Muinaismuisto VRL:n alkuajoilta on meidän tekijöiden mielestä edelleen ajankohtainen, hyödyllinen ja tärkeä. Toivottavasti myös lukijat ovat sitä mieltä.

VRL:n alainen Vippos aloitti toimintansa vuoden 2002 alusta. Se ilmestyi aluksi joka kuukausi, mutta juttujen määrä lehteä kohti ei ollut kovin suuri. Melko pian se alkoi ilmestyä joka toinen kuukausi. Ensimmäisten päätoimittajien nimet ovat jääneet historian hämäriin, en edes tiedä miten monta heitä oli ennen minua. Joku heistä kuitenkin lopetti keväällä 2003, jolloin minä astuin puikkoihin ensimmäisen kerran. Toimin Vippoksen päätoimittajana reilun puoli vuotta ja sain ulos neljä lehteä. Minun jälkeeni lehteä jatkoi Meepu ja hänen jälkeensä Lynn. Lynnin jälkeen oli muistaakseni vielä ainakin yksi yrittäjä, mutta sekä nimet että lehtien osoitteet ovat kadonneet internetin syövereihin.

Tähän asti Vippos oli aina VRL:n alainen, mutta VRL lopetti Vippoksen joskus vuoden 2007 tienoilla ja se piti kai jossain määrin korvata VRL:n Uutisvuoto-blogilla. Se ei kuitenkaan ei koskaan ottanut tuulta kunnolla alleen ja unohtui. Nyt VRL:kin on aika tavalla unohduksissa taukoiltuaan miltei vuoden, mutta Vippos on herätetty henkiin.

Miten Vippos sitten keksittiin uudelleen? Eräs vanha harrastaja kyseli Vippoksen tilannetta ja jos vanhoja artikkeleita olisi enää mistään löydettävissä. Totesimme, että Vippos on kuollut ja suurin osa artikkeleista kadonnut, ikävä kyllä. Muutama kaipaili Vipposta ja jokunen lupaili artikkeleitakin kirjoittaa, joten yllytyshulluna ihmisenä S totesi jotakuinkin näin: "No eiköhän laiteta Vippos pystyyn sitten uudestaan? Mihin siinä VRL:ää tarvitsee?" Suunnatonta vastalauseiden ryöppyä ei tullut, joten tässä sitä nyt ollaan.

Toivotankin omasta puolestani kaikki uudet ja vanhat lukijat tutustumaan 2010-luvun Vippokseen. Kommentteja, juttuideoita ja ilman muuta myös artikkeleita otetaan vastaan osoitteessa vtionic@gmail.com. Seuraavaa numeroa voidaan odotella tammikuussa 2011.

- Virginia

© Sirpa 2010, vtionic(at)gmail.com
Tiedosto luotu 2010-10-20
Vippos on käsittelee täysin virtuaalisia hevosia ja kaikki sivuilta löytyvä on mielikuvituksen tuotetta
This site is a part of horse SIM-game, nothing described on this site should not take as a real-life information