Welsh mountainit   

KW Ysbryd y Gaeaf VH15-024-0168

Kuva ja perustiedot


© VRL-01080

Basic information in English

Historiaa

Köpi tuli meille ihan vain siitosoriiksi. Pitkä suku, jossa ei ole juurikaan samoja nimiä kuin meidän muilla mounteilla, oli se juttu miksi tuo hankittiin talliin. Ja olisin ollut ihan tyytyväinen pelkkään siitosoriinkin, mutta Köpihän on ihan täysiverinen kisaponi!

Luonne

Tiedättehän mitä sanotaan pienestä koosta ja isosta egosta? Aivan. Tässä on taas yksi Napoleon-syndroomainen poniori, joka mielestään omistaa koko Euroopan. Nuorempana Köpi oli suorastaan haastava, iän myötä on karttunut järkikin, tai ehkä olemme nahistelleet sen kanssa tarpeeksi sellaisista perustavaa laatua olevista asioista kuin ihmisen kunnioittaminen, taluttaessa jyräämättä oleminen, ja ratsastajan huomioiminen, vain muutaman esimerkin mainitakseni. Vieläkään ei kannata ihan lunkisti ottaa Köpin kanssa, kyllä se satunnaisesti kokeilee, josko temppuilut ja vänkäämiset menisivät läpi. Kun johdonmukaisesti ilmoittaa, että sellainen ei nyt sovi, Köpi uskoo kyllä.

Ystävällinen ja vähän seurankipeäkin Köpi on, ei sitä ilkeäksi voi sanoa missään tapauksessa. Yleisesti ottaen hoitaminen sujuu ongelmitta, mutta kovin arkoja aloittelijoita ei kannata Köpin hoitajiksi nimetä. Ei sillä että olisi tallilla muutenkaan tapana antaa oreja heille. Köpi pitää erityisesti harjaamisesta ja varsinkin karvanlähdön aikaan sitä saisi jynssätä päivät pitkät. Se nimittäin kasvattaa sellaisen talvikarvan, että jääkarhukin olisi kateellinen! Välillä Köpiä klipataankin talvella, mutta tuntuu siltä, että se viikon kuluttua klippaamisesta muistuttaa taas jo pörröistä lumipalloa, jonka tunnistaa poniksi ainoastaan siitä, että kaurat katoavat ruokakupista. Kannattaa keksiä ajalleen siis parempaa käyttöä.

Köpin kouliminen ratsuksi oli projekti, jota voisi kuvailla tilanteen mukaan sanoilla "haastava", "palkitseva", tai "mahdoton". Fiksu, mutta omapäinen poni ei ole se helpoin kaveri. Köpiin kuitenkin pätee ne kaikki vanhat neuvot siitä, miten asiat opetetaan pikkiriikkisin askelin, miten ollaan tyytyväisiä vähäiseenkin edistymiseen, ja miten palkitaan reilusti näistä pienistäkin asioista. Mitään ihmeempiä kikkakolmosia ei siis tarvita, kunpa vain se johdonmukaisuus ei olisi itselle niin vaikeaa aina välillä.

Kovia otteita Köpi ei siedä ja muutenkin se on hyvin omanarvontuntoinen. Ei nimittäin ole kerta eikä kaksi kun on löytänyt itsensä syljeskelemästä maneesinpohjaa suustaan ja ratsastajaansa sydämistynyt pikkuori on painellut pierupukkilaukkaa ympäri maneesia sen jälkeen kun jostain asiasta on menneet sukset ristiin. Joskus näin on käynyt ihan vain senkin takia, että Köpin mielestä jotain asiaa on hinkattu liikaa ja mitta tulee täyteen. Köpillä on siis vahvoja mielipiteitä asioista eikä se epäröi kertoa niitä. Mutta vastavuoroisesti välillä tulee hetkiä, jolloin asiat loksahtavat täydellisesti kohdilleen ja ponikin suorastaan kasvaa kaksi tuumaa korkeutta, kun se huomaa onnistuneensa jossain asiassa ja on niin ylpeä.

Aloittelijoille Köpi on suhteellisen helppo ratsu, ainakin jos aloittelija vain istuu nätisti selässä eikä vaadi erityisesti mitään. Ei tarvitse pelätä, että Köpi ryöstäisi, pukittelisi, keulisi, tai harrastaisi muutakaan idiotismia. Haastavaksi se muuttuu siinä kohdassa, kun pitäisi oikeasti tehdä töitä ja siltä vaaditaan jotain. Varsinkin vieraan ratsastajan kanssa neuvotellaan pitkään ja hartaasti siitä, pitääkö nyt ihan oikeasti totella vai riittäisikö jos tehtäisiin asiat vähän sinne päin... Köpi huijaa helposti, se saattaa näyttää köpöttelevän ratsastajan alla tosi nätisti ja kuuliaisena, mutta todellisuudessa se ei ole rehellisesti avuilla. Ja välillä toki tututkin ratsastajat kokeillaan samalla tavalla, eihän sitä koskaan pieni poni voi tietää, jos joku olisi muuttunut lepsuksi. Siinä sitten väännetään kuvaannollisesti kättä ja vaikka kuinka tekisi mieli antaa jukuripää-ponille oikein äiteen kädestä, kannattaa purra hammasta ja yrittää vielä viidennenkymmenennenseitsemännen kerran nätisti. Muuten nimittäin kutsuu taas se maneesinpohja.

Varsat

Astutus Tamma Varsa
04/2016 Dywysoges Frenhinol t. Tywysoges Gaeaf Ion

Kilpailut

PVM Laji Luokka Järjestäjä Tulos
6.1.16 VSN Welsh Mountain -oriit Moana 3/12, RCH
4+4½+4½+3½+4+4+3½+3+3½+3=37,5p
13.7.16 VSN Welsh Mountain -oriit Coedwig 2/13, RCH
4-4½-4-3½-4½-4-4-3½-3½-3=38,5p
7.8.16 VSN Welsh-oriit Marcius 2/12, RCH
4+5+5+4+4+4+3,5+2+3,5+3,5 = 38,5p
12.2.17 VSN Welsh mountainit Daelwyn 10/12
4-4½-4-3½-4½-4-4-3½-3½-3=38,5p
16.2.17 VVJ Noviisi yhdistetty, yksiköt Wild Side Cobs 1/40
30.3.17 YLA - YLA YLA3
16 (16+0) - 22,5 (19,5+3) - 17 - 13 - 3 = 69,5p

Muut kilpailut

Suku

KW Forseti
wM, 118 cm, km
Metsäpirtin Forrest
wM, 116 cm, km
Little Milton AD
wM, 118 cm, km
Mixed Max
wM, 117 cm, rtkm
Armageddon EVM
Chinese Words EVM
A.D. Little Mermaid
wA, 118 cm, km
DF's Race The Sky
A.D Niitin Ariel (kad.)
Metsäpirtin Stopple
wM, 118 cm, rnpäis
Typhoon
wM, 117 cm, vkko
-
-
Dancing Queen
wM, 116 cm, km
-
-
A.D. Moon Margarida
wM, 119 cm, km
Fallas Soldat
wM, 118 cm, km
Fallas Yarra-Glen EVM
wM
Fallas Cadno EVM
Yasmin EVM
Fallas Mintha EVM
wM
Fallas Toy EVM
Meleri EVM
A.D. Apple Moon
wM, 120 cm, km
Hopearinteen Hope Moon
wM, 120 cm, vkko
Hope EVM
Win Warissa EVM
A.D. Niitin Omena
wM, 119 cm, rn
A.D. Ocean Diamond
Kuutamon Niitty
Moana's Nevada
wM, 119 cm, rt
Hywarrd Merwin
wM, 118 cm, km
Bye Rodney
wM, 117 cm, km
Nimrod
wM, 118 cm, km
Gaston EVM
Nimrissa EVM
Whitelake Minilla
wA, 118 cm, rnkm
Felinway Cassius EVM
Whitelake Mairy EVM
Bee's Meredith
wM, 120 cm, km
Rubinj (kad.)
wM, 120 cm, km
Robin DT EVM
Jhanet EVM
Jadelle Fly
wM, 118 cm, km
Lizwan Ameer EVM
Ametyst Crystal EVM
LD Cheyenne
wM, 120 cm, rnkm
Death Victim
wM, 119 cm
Trollsov Lowland
wM, 120 cm, km
Andiano Palm EVM
White Lady Ley EVM
Caitlin Way (kad.)
wA, 115 cm, km
Great Homie NLD EVM
Misty Tulpan EVM
Miss Las Vegas
wM, 120 cm, km
LD's Las Mountains
wM, 122 cm, rnkm
Las Meceros EVM
Sunrise EVM
Miss Independent
wM, 121 cm, rnvkko
Felle Edel EVM
Tuff Annabelle EVM