Luonne
Furi on sellainen hieman tasapaksu perushevonen. Se ei ole ilkeä, muttei mitenkään erityisen herttainenkaan. Se ei juuri kerjää huomiota vaan viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Karsinaan tulevaa hoitajaa tervehditään hieman ärtyneen oloisella hännänhuiskauksella. Kuitenkin se käyttäytyy ihan nätisti, harjaamiset, satuloinnit ja muut sujuvat hyvässä järjestyksessä.
Ratsastettaessa Furi on vetelänpuoleinen ja vähän kovasuinenkin. Estekentällä varsinkaan se ei viitsi liikkua eteen yhtään enempää kuin mitä on ihan pakko. Kunnolla liikkuakseen Furi vaatii huolellisen alkulämmittelyn ja mieluiten hyvin pitkään pitkin ohjin. Sen jälkeen se toimii kuin unelma, ainakin riittävän määrätietoisen ratsastajan komennossa. Jos ratsastaja antaa Furin mennä vähän miten sattuu, niin kyllä se sitten meneekin niin. Kovin helppoa Furilla ratsastaminen ei ole, koska se vaatii melkoisen voimakkaat avut. Siitä ovat koulutuomarit huomauttaneet kuulemma useita kertoja arvostelupapereissaan.
Lienee siis sanomattakin selvää, että Furi tuskin koskaan tulee loistamaan kilpakentillä ainakaan vaikeissa luokissa. Oriin paras puoli onkin monipuolisuus, se toimii niin sileällä, esteillä, valjakossa kuin westernissäkin.
Kisat
PVM |
LAJI |
LUOKKA |
JÄRJESTÄJÄ |
SIJOITUS |
14/10/04 |
Valjakko |
hevosten avoin |
Team Ion |
-/- |
13/10/04 |
Western riding |
helppo |
Team Ion |
7/14 |
11/10/04 |
Este |
70cm |
Team Ion |
-/- |
07/10/04 |
Este |
80-90 |
IR |
9/9 |
14/08/04 |
Western Riding |
helppo |
SaHu |
-/- |
01/08/04 |
Este |
80-90 |
Lysa |
26/62 |
31/07/04 |
Valjakko |
hevosten avoin |
Delta |
-/- |
29/07/04 |
Kenttä |
heB-80-90 |
Harhalampi |
-/- |
25/07/04 |
Koulu |
heB |
Lumotus |
-/- |
20/07/04 |
Koulu |
KN Special |
SaHu |
-/- |
16/07/04 |
KRJ |
KN Special |
Tiiteri |
3/45 |
10/07/04 |
Este |
50-60 |
Tyrsky |
25/41 |
07/07/04 |
Koulu |
heB |
Highland Stud |
1/7 |
06/07/04 |
Este |
70-80 |
Highland Stud |
1/8 |
16/05/04 |
Koulu |
heA |
Magnifigue |
9/25 |
27/04/04 |
Horsemanship |
- |
Amal |
7/15 |
29/03/04 |
Valjakko |
hevosten avoin |
Vuelo |
17/19 |
16/03/04 |
NJ |
Valjakko-oriit |
Wirtual W |
13/15, JS |
19/02/04 |
Koulu |
heB |
Tidal Strider Ranch |
3/30 |
12/02/02 |
Valjakko |
noviisi hevosvaljakko |
Lunavalle |
3/17 |
12/02/02 |
Valjakko |
noviisi hevosvaljakko |
Crossroad |
15/17 |
Astutukset
|