TEAM ION

Historiaa

Ensimmäisen kerran seura nimeltä Team ION perustettiin syksyllä 2004, perustaja ja koko seuran ylläpitäjä oli Tanja. Periaatteessa Ionicilla tai Virginialla ei tuolloin ollut seuran kanssa muuta tekemistä kuin että seura oli periaatteessa Ionicin "oma" seura ja oli saanut nimensäkin Ionicilta. Tuolloin seura järjesti ahkerasti kilpailuja, erityisesti suurkisoja eri lajeissa. Seuran toiminta kuitenkin lakkasi ennen vuodenvaihdetta 2005.

Ionicilla ei ollut pitkään aikaan omaa seuraa kunnes keväällä 2006 me Ionicin molemmat omistajat päätimme sen perustaa. Tarkoituksena ei ole luoda mitään virtuaalimaailman suosituinta seuraa, saati yrittää mullistaa virtuaalimaailmaa.

Toiminta ja tarkoitus

Tämän uuden Team IONin tarkoitus ei ole tulla virtuaalimaailman suosituimmaksi seuraksi tai yrittää keikauttaa virtuaalimaailmaa mihinkään suuntaan. Tai edes haalia kovin montaa jäsentä. Pääasiassa tämä on siis Ionicin omistajiensa ikioma seura, mutta mukaan toki otetaan muita jäseniä, jotka pidetään ajan tasalla seuran tapahtumista (joita ei koskaan ole).

Toiminta ei ole Team IONin tärkein tavoite, Ionic kyllä järjestää kilpailuja, mutta ne eivät ole missään tekemisissä Team IONin kanssa. Ehkä (siis hyvin suuri EHKÄ) jossain vaiheessa seura voi järjestää omia kisoja, jos jäsenmäärä on kasvanut.

Jäseneksi hakevan tulee olla rekisteröitynyt VRL:n jäseneksi. Jäsenhakemus täytyy laittaa VRL:n seurasivun kautta.

Jäsenet
  • Virginia, virginia(a)hevosmaailma.net, VRL-2702, ylläpitäjä
  • Sirpa, ionic(a)hevosmaailma.net, VRL-0329, ylläpitäjä
  • (Marinka, VRL-1193)
  • (Mici)
  • (Lilja, lilja(a)valkosuklaa.net, VRL-1228)
  • (Sanna H. miude_(a)hotmail.com, VRL-1802)


Luotu 19.6.2006
© Ionic 2006
Layout & kuva: S.T. & V.R.