Lentu (joka on saanut lempinimensä kaverini pikkusiskon mukaan) on vilkas, mutta erittäin ystävällinen tammaneiti. Se ei ole perinyt piiruakaan emänsä epäluuloisuudesta vaan on ystävällisesti korvat hörössä ottamassa vastaan jokaista karsinaan tunkevaa ihmistä.
Jo varsasta lähtien Lentu on esittänyt varsin puhtaita walkerien askellajeja, nelitahtikäyntiä, juoksukäyntiä ja kaunista, rullaavaa laukkaa. Kun tajusin, että kyseessä on harvinaisen hieno tilaisuus, aloin kaivamaan kaikkialta tietoa walkereiden askellajeista ja niiden hiomisesta. Ehkä saan Lentusta vielä koulutettua näyttävän askellajihevosen, vaikken aio kengittää sitä show-tyyliin.
Lentu on luonteeltaan hyvin seurankipeä, jopa rasittavuuteen asti vaikka se onkin kiltti olevinaan. Aamulla talliin tullessa Lentun karsinasta kuuluu kimakka hirnaus ja Lentua täytyy mennä hetkeksi paijaamaan, muuten tamma tulee vielä joku kerta ovesta läpi. Talutettaessa Lentulla ei välttämättä tarvitsisi edes riimua, se seuraa perässä kuin koira ja toisinaan kyhnyttää päätään olkapäähän.
Harjattaessa Lentu on yleensä ihan kiltisti, vaikka usein se lempeästi tönii turvallaan hoitajaa noin niinkuin kaveruuden merkiksi. Sama puettaessa varusteita päälle. Noin muuten Lentu on kovin kiltti ja rauhallinen, se ei kehittele mitään kierouksia eikä se juuri pelkääkään mitään.
Ratsastettaessa Lentu toimii nätisti, mutta maastossa on parempi olla mukana toinen ratsukko. Lentu nimittäin maastossa säpsyy ihan kaikkea ja kaikkein mieluiten se kulkee maastolenkkinsä turpa tiiviisti jonkun toisen hevosen hännässä kiinni.
