HEVOSEN RUUANSULATUSELIMISTÖ

Hevosen ruuansulatuselimistö jakaantuu viiteen osaan: suuonteloon, nieluun ja ruokatorveen, mahalaukkuun, ohutsuoleen ja paksusuoleen. Ruuansulatuselimistön tarkoitus on pilkkoa hevosen syömä rehu sellaiseen muotoon, että se voi imeytyä muun elimistön käyttöön. Hevosen ruuansulatuselimistön yhteispituus on noin 30-35 metriä.

Suuontelo

Hevosella on 24 poskihammasta ja 12 etuhammasta. Hampaillaan hevonen pureskelee ruuan hienommaksi ja samalla siihen sekoittu sylkeä, jonka pääasiallinen tarkoitus on tehdä rehumassasta helposti nieltävää. Syljessä on pieniä määriä amylaasi-entsyymiä, joka hajottaa tärkkelystä, mutta sen merkitys on tässä vaiheessa pieni. Syljeneritykseen vaikuttaa rehun karkeus, vesipitoisuus ja pureskeluun käytetty aika. Yleensä sylkeä erittyy 15-25 litraa vuorokaudessa.

Nielu ja ruokatorvi

Hevosen nielu on varsin ahdas, joten pureskelun merkitys on suuri. Hevonen voi pahimmassa tapauksessa tukehtua liian suuriin ruokapaloihin. Ruokatorvea ympäröivät lihakset, joiden liikkeet saavat rehun kulkeutumaan mahalaukkuun. Nielun, ruokatorven sekä ruokatorven ja mahalaukun erottavan läpän rakenne tekevät oksentamisen mahdottomaksi.

Mahalaukku

Mahalaukku on ensisijaisesti varasto, josta rehumassaa annostellaan eteenpäin ohutsuoleen. Mahalaukun lihaksikkaat seinät hienontavat rehua edelleen ja limakalvon rauhasista erittyvä mahaneste sekoittuu rehuun tehden sen vellimäiseksi. Tämä mahaneste sisältää suolahappoa, joka muuttaa rehumassan happamaksi. Suurin osa rehun mukana tulleista bakteereista kuolee tällöin. Mahanesteessä on mukana myös jonkin verran pepsiini-entsyymiä, joka hajottaa valkuaisaineita, mutta hajoaminen tapahtuu varsinaisesti vasta ohutsuolessa. Hevosen mahalaukku on varsin pieni eläimen kokoon nähden, vain noin 15-18 (10-20) litraa. Rehumassa ei yleensä viivy mahalaukussa kovin kauaa, vain muutaman tunnin, mutta toisaalta mahalaukku on harvoin täysin tyhjä.

Ohutsuoli

Ohutsuolessa tapahtuu suurin osa rehujen sulamisesta ja imeytymisestä. Ohutsuoli on nimensä veroinen: noin 5 cm halkaisijaltaan ja noin 16-20 m pitkä. Sen tilavuus on noin 60 litraa (vrt. mahalaukku!), suolen kiemurtelu ja poimuisuus lisäävät sen tilavuutta ja verenkierron kanssa kosketuksissa olevaa pinta-alaa.
Ohutsuoleen erittyy ruuansulatusnesteitä maksasta (sappineste), haimasta (haimaneste) ja suolirauhasista (suolineste). Haimaneste sisältää useita ruuansulatusentsyymejä, jotka hajottavat valkuaisaineita, rasvoja ja hiilihydraatteja. Suolineste hajottaa lähinnä valkuaisia ja hiilihydraatteja. Sappineste ei varsinaisesti hajota mitään, mutta se sisältää rasvojen imeytymiseen vaikuttavia aineita. Sappineste on myös välttämätöntä rasvaliukoisten vitamiinien käytölle. Ohutsuolen loppuosassa erittyy natriumbikarbonaattia, joka neutraloi happoja ja näin rehumassan pH muuttuu sopivaksi paksusuolen pieneliöstölle.

Paksusuoli

Paksusuolessa hajotetaan rehun solujen seinämäaineita, osa rehujen valkuaisaineista sekä se osa tärkkelyksestä, joka ei ehdi hajota ja imeytyä ohutsuolessa. Paksusuolen alkuosaa kutsutaan umpisuoleksi, sen tilavuus on n. 30 litraa. Siellä elää paljon pieneliöstöä, lähinnä bakteereita (puhutaan kolibakteereista) ja alkueläimiä. Tämä pieneliöstö tuottaa entsyymejä, jotka pystyvät hajottamaan sellaisia aineita, joita hevosen oman elimistön entsyymit eivät pysty hajottamaan, mm. selluloosaa ja hemiselluloosaa. Hajotustoiminnan tuloksena syntyy useita haihtuvia rasvahappoja, lähinnä propioni-, etikka- ja voihappoja, jotka imeytyvät umpisuolesta verenkiertoon. Näitä rasvahappoja hevosen elimistö käyttää energianlähteenä, ne muodostavat normaalisti noin 25-30% hevosen energianlähteistä, joskus enemmänkin. Pieneliöstö muokkaa myös huonolaatuista valkuaista parempilaatuiseksi valkuaissynteesin avulla ja valmistaa joitain vitamiineja (B, C, K, vitamiinisynteesi).
Umpisuolen jälkeen tulee varsinainen paksusuoli, jota kutsutaan myös lynkkysuoleksi. Se jakautuu vielä isoon ja pieneen lynkkysuoleen. Sen tilavuus on n. 95 litraa. Myös siellä on jonkin verran bakteeritoimintaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin umpisuolessa. Tässä osassa imeytyy lähinnä mikrobien hajoamistuotteita ja vettä, jonka mukana imeytyy myös kivennäisaineita (kuten Na, Cl, K, P). Täältä rehun sulamattomat osat poistuvat peräsuolen kautta.
Paksusuolen pieneliöstön koostumus ja määrä riippuvat ruokinnan koostumuksesta ja pieneliöstö on herkkää rehun sokeri- ja valkuaispitoisuuden muutoksille. Hajotettavan rehumassan tulee olla riittävän kuohkeata, muttei liian hapanta. Liika tärkkelys rehussa ei ehdi sulaa ohutsuolessa ja se siirtyy paksusuoleen. Tärkkelyksen hajotus siellä tuottaa maitohappoa, joka puolestaan happamoittaa paksusuolta ja aiheuttaa tiettyjen bakteerien vähenemistä. Myös liika valkuainen sekä homeiset tai pilaantuneet rehut ovat haitallisia pieneliöstölle. Pieneliöstön toiminnan häiriöt ja epätasapaino aiheuttavat ripulia, ähkyä ja yleiskunnon ja suorituskyvyn heikkenemistä.
Lähdeluettelo
  1. Lillkvist, Anneli. Ruokinnalla tuloksiin. 4. painos. Jyväskylä: Suomen ravivalmentajat, 1991. ISBN 951-99544-0-6.
  2. Saastamoinen et al. Hevosen ruokinta ja hoito. 5. painos. Jyväskylä: Pro Agria ja MTT, 2003. ISBN 951-808-109-3.
  3. Suoliston pieneliöstön rooli hevosen ruuansulatuksessa ja hyvinvoinnissa. Outi Kemiläinen. Pro Hevonen nro 4/2007. S. 26-31. ISSN 1796-3974.
© Hevosmaailma.net
Kirjoittaja: S. Tähkämö (www(at)hevosmaailma.net)
Tiedosto luotu 2005-09-24
Muokattu viimeksi 2010-11-03
Sivu kuuluu Hevosmaailma.net-sivustoon