KAVIOELÄIMET

Sisällys

1. Hevosen sijainti taksonomisessa järjestelmässä
     1.1 Przewalskinhevonen ja tarpaani
2. Equus-suku
     2.1 Aasit

          2.1.1 Aasialaiset villiaasit
          2.1.2 Afrikkalaiset villiaasit
          2.1.3 Kesyaasi
          2.1.4 Muuli ja muuliaasi
     2.2 Seeprat
          2.2.1 Aroseepra (Equus burchellii)
          2.2.2 Grevynseepra (Equus grevyi)
          2.2.3 Vuoriseepra (Equus zebra)
3. Kavioeläinten lahko
     3.1 Sarvikuonojen heimo
     3.2 Tapiirien heimo
Lähdeluettelo

1. Hevosen sijainti taksonomisessa järjestelmässä

Luokka:
Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka:
Istukkanisäkkäät Eutheria, Placentia
Lahko:
Kavioeläimet Perissodactylia
Alalahko:
Hevosmaiset Hippomorpha
Heimo:
Hevoset Equidae
Suku:
Hevoset Equus
Laji:
(Kesy)hevonen Equus przewalskii caballus / Equus caballus

Ylös

1.1 Przewalskinhevonen ja tarpaani

Kaikki hevosrodut kuuluvat samaan lajiin, mutta joskus przewalskinhevosta pidetään eri lajina. Tämä johtuu lähinnä kromosomieroavaisuuksista, vaikka przewalskinhevoset risteytyvätkin kesyhevosten kanssa ja jälkeläiset eivät ole hedelmättömiä.
Przewalskinhevosesta käytetään tieteellistä nimeä Equus przewalskii przewalskii tai Equus caballus przewalskii. Tarpaanista käytetään nimiä Equus przewalskii gmelini (ns. arotarpaani) ja Equus przewalskii silvaticus (ns. metsätarpaani).

Ylös

2. Equus-suku

Hevosten sukuun kuuluu hevosen lisäksi aasit ja seeprat. Nämä lajit ovat hyvin läheisiä toisilleen. Aaseja elää villinä sekä Aasiassa että Afrikassa, seeproja puolestaan vain Afrikassa.

2.1 Aasit

2.1.1 Aasialaiset villiaasit

Aasialaisia villiaaseja eli puoliaaseja Equus hemionus on useita, jos tosin ne luetaan kaikki saman lajin eri alalajeiksi. Kaikki alalajit elävät kuivilla aroilla ja aavikoilla ja ne ovat laumaeläimiä.
  • Onageri E. h. onager elää nykyisin lähinnä Turkmenistanissa ja vähäisin määrin myös Iranissa ja Afganistanissa, mutta aiemmin sen elinalue oli paljon laajempi. Onageri kesytettiin Mesopotamiassa noin 3000 eKr, mutta se ei koskaan saavuttanut suurempaa suosiota kotieläimenä. Se on esitellyistä alalajeista pienimpiä säkäkorkeuden ollessa hieman toista metriä.
  • Kiangi E. h. kiang on alalajeista suurikokoisin, säkäkorkeus on yleensä 130 sentin tietämillä, mutta jopa 150-senttisiä yksilöitä on tavattu. Se elää Tiibetissä ja sitä ei ole pystytty aran luonteen takia kesyttämään. Joskus tätä pidetään omana lajinaan, latinalaiselta nimeltään Equus kiang
  • Kulaani E. h. hemionus (E. h. kulan) elää nykyisin Mongoliassa, mutta senkin elinalue on ollut huomattavasti laajempi. Kulaani on onageria suurempi.
  • Anatolianpuoliaasi E. h. anatoliensis lienee kuollut sukupuuttoon.
  • Syyrianpuoliaasi eli syyrianvilliaasi E. h. hemippus on kadonnut sukupuuttoon 1900-luvun alkupuolella. Laji eli ennen katoamistaan Syyrian itäosissa, Turkin eteläosissa ja Irakin pohjoisosissa, mutta aikaisemmin sen levinneisyysalue on ollut laajempi ulottuen aina Arabiaan asti. Se oli hevoseläinten pienin edustaja, säkäkorkeus jäi alle metriin.
  • Mongoliankulaani E. h. hemionus (eräiden lähteiden mukaan eri alalaji kuin kulaani, jota myös kutsutaan E. h. hemionukseksi) elää nimensä mukaisesti Mongoliassa
  • Intianvilliaasi E. h. khur on säkäkorkeudeltaan noin 120 cm. Se elää Indus-joen alajuoksulla, suola-aavikkoalueella jolla vesi ja kasvit ovat vähissä. Vuoden 1969 laskennoissa löydettiin alueelta reilu 350 intianvilliaasia vaikka niitä muutama vuosikymmen aikaisemmin oli muutamia tuhansia. Intianvilliaasi joutuu kilpailemaan ruuasta kesyaasien ja hevosten kanssa ja lisäksi sitä vaivaavat näiden levittämät taudit.
  • 2.1.2 Afrikkalainen villiaasi

    Afrikkalainen villiaasi Equus asinus on kesyaasin kantamuoto. Laji on jakautunut kolmeen alalajiin:
  • nubianvilliaasi E. a. africanus on somalianvilliaasia pienempi, sen kyljet ovat ruskehtavan harmaat ja vatsa vaaleampi, lisäksi sillä on selkeä hartiaristi. Se elää pienellä alueella Sudanin ja Eritrean rajalla
  • somalianvilliaasi E. a. somalicus elää nykyisin kahdella toisistaan eristyneellä alueella, toinen alue on pohjois-Etiopiassa, toinen Somaliassa. Siltä puuttuu nubianvilliaasin hartiaristi, mutta sen jaloissa olevat poikkijuovat ovat hyvin selkeitä
  • atlasvilliaasi eli pohjoisafrikanvilliaasi E. a. atlanticus on kuollut sukupuuttoon todennäköisesti vuosisatoja sitten. Se eli Saharan autiomaan länsiosissa nykyisen Algerian alueella
  • Nubianvilliaasi ja somalianvilliaasi ovat nykyisin hyvin harvinaisia ja ne saattavat olla katoamassa sukupuuttoon. Kannat ovat pienet ja hajallaan, lisäksi villiaasit joutuvat kilpailemaan vedestä ja ravinnosta kesykarjan kanssa. Villiaasit on nykyisin rauhoitettu Sudanin, Etiopian ja Somalian alueilla, mutta laiton metsästys jatkuu.

    2.1.3 Kesyaasi

    Kesyaasi (Equus asinus asinus) on kesytetty noin 4000 eKr pohjois-Afrikassa. Kesytetyt aasilajit olivat lähinnä nubianvilliaasi ja atlasvilliaasi. Aasin käyttä levisi myös eteläiseen Eurooppaan, missä tämä on ollut tärkeä työeläin ja on osin vieläkin.
    Samoin kuin hevosista, on aaseistakin jalostettu useita eri rotuja, jotka eroavat toisistaan yleensä koon ja rakenteen perusteella, mutta toisinaan myös väri vaihtelee. Suurin ja ehkä myös tunnetuin aasirotu on ranskalainen poitounaasi, joka on noin 150 senttiä korkea ja sillä on pitkäkarvainen, ruskea karvapeite. Pienimmät aasit, ns. miniature-aasit ovat säkäkorkeudeltaan alle metrin korkuisia.
    Aasin suosion syitä ovat esimerkiksi sen vaatimattomuus ruuan ja hoidon suhteen, varsinkin hevosiin verrattuna. Ne kehittyvät myös nopeammin, aasivarsa on täysikasvuisen kokoinen jo 2-vuotiaana, vaikka varsinaisesti kehitys loppuu vasta 3-vuotiaana. Lisäksi aasit ovat hyvin pitkäikäisiä: 40-vuotias aasi saattaa olla vielä täysin työkykyinen. Aaseilla on maineestaan huolimatta erinomainen muisti ja ne oppivat nopeasti, vaikka ne saattavatkin olla itsepäisiä.
    Joillain alueilla, kuten Sardiniassa ja etelä-Amerikassa elää villiintyneitä aasilaumoja, jotka ovat syntyneet karkuun päässeistä tai vapautetuista kesyaaseista. Nämä ovat omaksuneet villien kantamuotojen tavat eivätkä enää kesyynny. Nämä ovat kuitenkin aivan eri asia kuin varsinaiset villiaasit.


    Kuvan antanut käyttöön Laura Salo

    2.1.4 Muuli ja muuliaasi

    Muuli ja muuliaasi ovat ns. lajiristeytyksiä: ne ovat syntyneet kahden eri eläinlajin risteytymänä. Muulin isä on aasi ja emä hevostamma, muuliaasin isä puolestaan on hevosori ja emä aasitamma. Muuli ja muuliaasi ovat steriilejä, kuten lajiristeytykset yleensäkin, mutta vuosisatojen kuluessa on kirjattu muistiin muutamia poikkeuksia, yleensä muulitammoja, jotka ovat synnyttäneet varsoja usein hevosoreista. Pääsääntöisesti muuleja ja muuliaaseja ei kuitenkaan voida pitää lisääntymiskykyisinä. Muulien kasvatus ja käyttö siis edellyttää aina sekä hevosten että aasien olemassaoloa.
    Muulissa yhdistyy hevosen ja aasin parhaat ominaisuudet. Se on vaatimaton, kestävä ja varma-jalkainen kuin aasi, mutta voimakkaampi, rohkeampi ja sietää myös kylmää. Muulien koko vaihtelee paljon, riippuen siitä millaisia aaseja ja hevosia on risteytykseen käytetty. Suurimmat ja parhaat työmuulit syntyvät perinteisesti risteyttämällä suuria poitounaaseja kylmäveristen työhevosten kanssa. Nykyisin on myös olemassa ns. "Miniature mule"-tyyppi, jonka säkäkorkeus on alle 91 cm (36 tuumaa).
    Muuliaasi ei yleensä eroa muulista mitenkään, ne saattavat kyllä olla kooltaan pienempiä kuin muulit. Tämä johtuu siitä, että muuliaasin emä (aasitamma) on pienempi kuin muulin emä (hevostamma).

    2.2 Seeprat

    2.2.1 Aroseepra (Equus burchelli tai Equus quagga)

    Aroseepran alalajit
    Aroseepra on ollut seepralajeista laajimmalle levinnyt, sen elinalue on ulottunut eteläisestä Sudanista Kapmaahan asti. Laji onkin jakaantunut useaan alalajiin, joista osa on kadonnut ihmisten toimesta. Näitä alalajeja ovat mm.
  • Burchellinseepra (E. b. burchelli), mahdollisesti kadonnut
  • Chapmaninseepra (E. b. chapmani tai E. b. antiquorum)
  • Crawshaynseepra (E. b. crawshayi)
  • Damaranseepra (E. b. antiquorum)
  • Grantinseepra eli böhminseepra (E. b. boehmi)
  • Kvagga (Equus quagga quagga)
  • Sambesinseepra (E. b. zambeziensis)
  • Selousinseepra (E. b. selousi)
  • Yläsambesinseepra (?)
  • Tietoja aroseeprasta
  • Säkäkorkeus noin 140 cm
  • Paino 290-340 kg
  • Elinympäristönä avoin ruohosavanni
  • Kantoaika 370 vuorokautta
  • Varsoja syntyy ympäri vuoden, mutta sadekaudella joulu-tammikuussa on havaittavissa selvä piikki
  • Emä huolehtii varsasta noin vuoden ajan
  • Tulee sukukypsäksi noin 2-3 vuoden ikäisenä
  • Elävät yleensä pienissä perhelaumoissa, joihin kuuluu ori, muutama tamma ja näiden varsoja. Laumojen koot vaihtelevat
  • Nuoret oriit saattavat elää yksinään tai muiden nuorten orien kanssa
  • Usein perhelaumat liittyvät yhteen suuremmiksi laumoiksi tai seepralaumat laiduntavat esimerkiksi antilooppien kanssa
  • Kvagga
    Tunnetuin aroseepran alalajeista on joskus omanakin lajinaan pidetty, sukupuuttoon kuollut kvagga (Equus quagga quagga). DNA:n perusteella se on kuitenkin aroseepran alalaji vaikka ulkonäöltään kvagga erosi muista aroseeproista selvästi. Se oli raidallinen ainoastaan päästä, kaulasta ja etuosasta ja raidat olivat ruskeansävyisiä, eivät mustia.
    Kvagga metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvun lopulla, viimeinen luonnonvarainen yksilö ammuttiin 1878 ja viimeinen eläintarhassa elänyt yksilö kuoli 1883. Viime aikoina on alkanut herätä kiinnostusta kvaggan palauttamiseen. Yhtenä keinona on tarjottu kvaggan dna:n kloonaamista vanhoista nahoista, joita löytyy museoista. Toinen keino on valita nykyisistä aroseeproista "kvaggamaisimmat", risteyttää ne keskenään ja valita jälkeläisistä aina ne, jotka muistuttavat eniten kvaggoja.

    2.2.2 Grevynseepra (Equus grevyi)

    Grevyn- eli kuningasseepra on seeproista suurin, sen säkäkorkeus on noin 150 cm. Sen elinalue käsittää Etiopian ja pohjois-Kenian pensasalueet. Selvin ero muihin seepralajeihin nähden on grevynseepran kapea raidoitus ja se, että mahanalus sekä hännäntyvi ovat raidattomat. Pitkin selkärankaa kulkee leveähkö musta siima, jonka molemmin puolin on kapeat valkeat alueet.
    Toisin kuin aroseeprat, grevynseepraoriit muodostavat oman asuinpiirin, jota se vahtii. Yllättävää kyllä, se hyväksyy muut oriit piirillään, mutta tammoja nämä eivät saa siellä astua. Grevynseepratamman kantoaika on pidempi kuin yhdelläkään toisella kavioeläimellä: 13 kuukautta.

    2.2.3 Vuoriseepra (Equus zebra)

    Vuoriseepra on seeproista pienin, sen säkäkorkeus on alle 130 senttiä, useimmiten jopa alle 125 senttiä. Laji elää Kapmaan ja Namibian vuoristoalueilla eteläisessä Afrikassa. Vuoriseeprasta on kehittynyt alalaji kapinvuoriseepra (Equus zebra zebra), joka on nykyisin erittäin harvinainen ja elää vain luonnonsuojelualueilla.

    Ylös

    Lähdeluettelo

    1. Asiatischer Esel (verkkodokumentti). Wikipedia. Viitattu 20.6.2007. Saatavissa http://de.wikipedia.org/wiki/Asiatischer_Esel
    2. Ballenger, Liz; Myers, Phil. Family: Equidae (verkkodokumentti). University of Michigan. Viitattu 6.1.2004. Saatavissa http://animaldiversity.ummz.umich.edu/chordata/mammalia/perissodactyla/equidae.html
    3. Becker, M. What means "Kwagga"? (verkkodokumentti). Kwagga.de. Viitattu 6.1.2004. Saatavissa http://www.kwagga.de/zebra/quagga_e.htm
    4. Kantner, Michael. The Different Species of Zebras (verkkodokumentti). Kantner, Michael. Viitattu 6.1.2004. Saatavissa http://www.alumni.caltech.edu/~kantner/zebras/species.html
    5. Maailman uhanalaiset eläimet - nisäkkäät. Suomentaneet Maija Sarvala ja Ulla-Maija Liukko. Sulkava: Weilin+Göös 1991. ISBN 951-35-4687-x.
    6. Zebra (verkkodokumentti). International Museum of Horse. Viitattu 6.1.2004. Saatavissa http://www.imh.org/imh/bw/zebra.html
    7. Zoo suuri eläinkirja 2. Suomentaneet Tuulikki Lahti ja Atso Raasmaja. Porvoo: WSOY 1978. ISBN 951-0-08246-5.

    Ylös
    © Hevosmaailma.net
    Kirjoittaja: S. Tähkämö (www(at)hevosmaailma.net)
    Muokattu viimeksi 2010-11-03
    Sivu kuuluu Hevosmaailma.net-sivustoon